Saunan historiaa


Hikimajoja, kylpylöitä ja parantavaa höyryä


Olisi helppo mieltää sauna suomalaiseksi keksinnöksi, mutta näin ei kuitenkaan ole.


Kukaan ei tiedä, missä saunan syntysanat lausuttiin, mutta ilmiö tunnetaan muodossa taikka toisessa kaikilta mantereilta. Useimmat alkuasukaskansat ovat tunteneet höyry- tai hikoilukylvyt, joiden tarkoitus oli parantaa kylpijä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Toiminnassa oli usein shamanistinen sävy ja uskonnolliset rituaalit olivat yleisiä.


Amerikan mantereen intiaanikansojen uskonnollisiin menoihin kuului pienessä majassa, temascalissa, suoritettu hikoilukylpy, jossa kuumille kiville löylyä lyömällä parannettiin sairaita. Mayoilla ja atsteekeilla tiedetään olleen suuriakin kylpylaitoksia, jotka toimivat henkisen ja fyysisen puhdistautumisen paikkoina. Myös vihdat tunnettiin, sillä hikoilua edistettiin ryytikimpuilla tai maissinlehdillä. Pohjois-Amerikan intiaanit uskoivat, että kiukaan kivissä asui saunan henki, manitou, joka löylyä heitettäessä tuli kivistä ulos ja hikoillessa meni huokosista sisään. Monet heimot saunoivat päivittäin ja eräiden tutkijoiden mukaan intiaanit olivatkin ehkä maailman innokaimpia saunojia!


Japanilaisten vanha kylpymuoto oli Kama-buro, saviseinäinen mökki, jossa kiviä lämmitettiin avotulella ja lämmityksen jälkeen kiville heitettiin vettä. Kylpyjen avulla hoidettiin muun muassa ihosairauksia ja nivelreumaa. Erilaiset rituaalit kuuluivat kylpemiseen: olennaista oli puhdistautuminen ja hiljentyminen. Shintolaisen opin mukaan kylpemisen avulla ihminen pääsi yhteyteen Jumalan kanssa. Hikoilukylvyt tunnetaan myös muinaisesta Intiasta ja Syyriasta.


Kreikasta tunnetaan kylpylaitoksia jo antiikin ajoilta. Näissä hikoiltiin sekä kuivassa että kosteassa ilmassa ja huuhtouduttiin vedessä. Kreikasta kylpylät levisivät Roomaan, jossa niistä muodostui monipuolisia laitoksia, joissa oli kylpemisen lisäksi mahdollisuus seurusteluun ja ateriointiin. Kylpylöissä harrastettiin urheilua, tieteitä ja taiteita antiikin hengessä. Roomalaiset kylpylät kehittyivät taidokkaiksi arkkitehtooniksi rakennelmiksi, jotka kuitenkin tuhoutuivat yhdessä Rooman valtakunnan kukistumisen kanssa.


Roomalainen kylpykulttuuri levisi Konstatinopoliin ja kaupungin valloituksen kautta turkkilaisten tietoon. Yhdistämällä sen vanhaan syyrialaiseen hikoilukylpyyn, arabit loivat hamam - kylvyt. Hamameissa ei filosofoitu tai juhlittu - ne oli tarkoitettu peseytymiseen ja sijaitsivat usein moskeijoiden yhteydessä. Islamilaisten valloitusretkien myötä hamamit levisivät läntiseen Espanjaan asti.


Eurooppalaisen saunakulttuurin kukoistus ja hiipuminen


Varhaiskeskiajalla Euroopassa oli useita saunoja ja kylpylaitoksia, jotka rakennettiin luostarien yhteyteen. Luostarit saivat kylpylöistä tuloja ja 1300-luvulle asti kylpeminen oli kirkon virallisen suojeluksen alaisena. Puhtauden ihanne koki kuitenkin takaiskun yleisten saunojen lisääntyessä ja moraalin höltyessä. Saunoja kuvailtiin keskiajan lopulla jo yleisesti irstauden pesiksi, ja papistoa kiellettiin käymästä niissä. Määräyksin pyrittiin säätämään miehille ja naisille erilliset saunavuorot, mutta tulokset olivat varsin heikkoja.


Keskiajan eurooppalainen saunakulttuuri oli rikas ja kylpeminen tunnettiin kaikissa Euroopan kaupungeissa, varsinkin sen itäisissä ja pohjoisissa osissa. Saunanpidosta ja saunojen rakentamisesta säädettiin kaupunginlaissa. Saunottajan suorittamaan saunotukseen kuului yleensä sekä hikoilu- että ammekylvyt; lisäksi vasta ja saunamyssy.


Saunakulttuuri alkoi kuitenkin hiipua keskiajan jälkeen. Moraalisyyt ja erilaisten tautien leviäminen käänsivät asenteen saunoja vastaan; lisäksi paheksuttiin polttopuun tuhlausta. Lääkäritkin alkoivat nähdä saunan terveydelle vahingollisena. 1600-luvulle tultaessa saunakulttuuri oli jo hiipunut Keski-Euroopassa. Pohjois-ja Itä-Euroopassa saunakulttuuri kuitenkin säilyi ja Skandinavissa saunottiin yleisesti vielä 1700-luvulla. Samoin venäläinen saunakulttuuri pysyi elävänä, venäläiset tunsivat sekä höyrykylpylän eli banjan, että kansanomaisen hirsisen kylpylaitoksen, joka muistutti meidän saunaamme.


Ruotsissakin papisto ryhtyi vainoamaan saunoja ja niinpä 1800-luvulle tultaessa saunakulttuuri oli hiipunut sielläkin. Myös taloudelliset syyt vaikuttivat ja polttopuusta alkoi olla pulaa. Ainoastaan seuduilla, joilla asui suomalaisperäistä väestöä, saunat pysyivät edelleen käytössä - kuten Suomessakin. Miksi sauna sitten säilyi Suomessa ja itäisessä naapurissamme? Se on mielenkiintoinen kysymys ja siihen Sauna-Jaapo palaa vielä myöhemmin.


Daz buech hat ein ende.
Daz got ou raig schenke
Und geb unss sin gnad
Und hincz smztag ein gut bad. Amen

(Kirja loppuu tähän.
Jumala leipäns antakoon
Ja meille armons suokoon
Ja kunnon saunan lauantaisin. Amen.)

Saksalaisen lakikirjan loppusanat 1500-luvulta




Suomalainen sauna


Juuret esihistoriassa ja savusaunan hämärässä


Suomalainen sauna on itämerensuomalaista yhteisperintöä. Sana sauna tunnetaan suomen lisäksi myös vatjan, viron ja liivin kielestä - Karjalassa puhuttiin kylystä. Paikoin Länsi-Suomea saunaa on kutsuttu myös pirtiksi. Saunominen on kylpemistä kaikkialla muualla paitsi Varsinais-Suomessa, jossa puhutaan vihtomisesta.


Alkeellisin suomensukuisten kansojen tuntema saunatyyppi on maasauna, joka kaivetaan kokonaan tai osittain mäenrinteeseen - tällaisiin saunoihin saattoi törmätä Suomessakin vielä 1900-luvun alkupuolella. Alkeellisimmillaan maasauna oli kivillä vuorattu kuoppa, joka kivien kuumentamisen jälkeen peitettiin riukujen varaan asetetuilla taljoilla. Tällaisia saunoja arvellaan olleen Suomessa jo esihistoriallisena aikana. Tutkijoiden mukaan nämä saunat muistuttavat suuresti Amerikan intiaanien hikimajoja.


Hirsistä salvottu saunarakennus tunnetaan Suomesta ja lähimpien sukukansojemme parista viimeistään ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta. Nurkkasalvokseen perustuvaan rakennustekniikkaan oltiin tutustuttu jo aiemmin. Noista ajoista lähtien saunarakennusta on käytetty saunomisen lisäksi tarvittaessa tilapäisasumuksena sekä riihenä. Uudisraivaajan ensimmäinen asumus oli hirsinen savusauna. Saunan kiuas ei kuitenkaan soveltunut ruoanlaittoon, joten varsinaiseksi asumukseksi rakennettiin savutupa. Saunat olivat savusaunoja pääosin aina 1800-luvulle asti, jolloin savuhormilliset rakennukset löivät itsensä lopullisesti läpi myös maaseudulla. Savusaunan ovi ja kiuas sijaitsivat yleisimmin päätyseinällä; kiuas heti oven pielessä. Pylväiden varaan rakennetut kylpylauteet eli lavot olivat peräseinällä. Ikkunoita ei yleensä ollut.


Ei köyhä korkialta kaadu:
Saunan lavalta lattialle

Lönnrot


Saunakulttuurissa oli Suomessa maansisäisiä eroja. Länsi-Suomen saunat olivat isompia ja ne sijaitsivat pihapiirissä toimien samalla talousrakennuksina. Saunoissa teurastettiin, palvattiin lihaa, imellettiin maltaita, kuivattiin pellavia, pestiin pyykkiä, kupattiin ja hoidettiin terveyttä. Sisä-Suomessa saunat olivat enimmäkseen pieniä ja sijaitsivat kauempana asuinrakennuksista; pääpaino oli kylpemisessä. Itä-Suomessa kylvettiinkin useammin kuin Länsi-Suomessa, jossa saunottiin ehkä vain kerran viikossa. Länsi-Suomi muistutti tässä Ruotsia, jossa saunaa käytetiin 1800-luvulla pääasiassa taloustoimiin. Löylykylpyjen ottaminen oli harvinaista.


Koivupilkkeestä infrapunaan


Savusaunat olivat yleisiä Suomen maaseudulla vielä 1900-luvun alussa. Vasta sotien jälkeen siirryttiin laajamittaisesti savuhormillisen saunan käyttöön. Kiuasmallina yeistyi 1900-luvun ensivuosikymmeninä kertalämmitteinen peltikuorinen pönttöuuni, josta taas kehittyi nykyistä kiuasmalliamme muistuttava jatkuvalämmitteinen kamiinamainen peltirunkoinen kiuas.


Pihasaunat olivat yleisiä kaupunkialueillakin vielä 1950-luvulla, mutta vähitellen tonttipulan myötä sauna siirtyi asuinrakennukseen: kellariin tai siipirakennukseen. Vielä enemmän vapautta saunan sijoitteluun saatiin sähkökiukaan myötä. Sähkökiukaat tulivat teolliseen tuotantoon 1950-luvun lopulla, mutta niiden varsinainen esiinmarssi tapahtui 1970-luvulla, kun niitä alettiin sijoittaa uusiin kerrostaloasuntoihin. Nykyään pieni sähkösauna kuuluu lähes kaikkiin uusiin asuntoihin. Markkinoille on tullut myös varaavia sähkösaunoja ja uusimpana ilmiönä infrapunasaunoja. Höyrysaunat ja erilaiset kylpytynnyrit ovat laajentaneet kylpemisen käsitettä. Mielipiteet näistä uusista kylpemien muodoista kuitenkin jakautuvat, ja monet pitävät puulämmitteistä edelleen ainoana oikeana saunana.


Viideltä saunaan


Kaupungistumisen myötä 1800-luvun lopulta alkaen lisääntyi myös yleisten saunojen määrä. Kerrostalorakentamisen ja tonttipulan lisäksi aikaisempien tonttikohtaisten saunojen katoamiseen vaikuttivat myös uudet asemakaavat, joissa korostettiin paloturvallisuutta. Lisääntynyt kaupunkiväestö tarvitsi lisäksi pesutiloja. Pienissä hella- tai alivuokralaishuoneissa ei ollut välttämättä lainkaan peseytymismahdollisuuksia, joten viikko- tai lauantaisauna kuului olennaisena osana työläisen viikkorytmiin. Saunat olivat korttelisaunoja tai vastaavia. Saunoissa oli kylvettäjiä tai saunottajia, jotka huolehtivat saunan lämmityksestä ja siisteydestä sekä asiakkaiden palvelusta. Saunassa saattoi saada erilaisia palveluja kuten pesua, hierontaa tai kuppausta.


Yleisen saunan korvasi 1960-luvun lähiörakentamisen myötä kerrostalosauna tai talosauna. Näissä kullakin perheellä oli oma saunavuoronsa, ainoastaan jouluisin ja talkoiden yhteydessä saatettiin kerrostaloissakin järjestää yhteissaunoja. Myöhemmin muotiin tulleet asuntokohtaiset saunat ovat kadottaneet talosaunat uusista kerrostaloista lähes kokonaan. Nykyisiä asuntokohtaisia saunoja on kritisoitu turhasta energiankulutuksesta, joten on mielenkiintoista nähdä, tulevatko talosaunat lähitulevaisuudessa jälleen muotiin uuden ekologisen ajattelun myötä. Yhteisaunomistahan suomalaiset eivät ole unohtaneet, vaan se on arkipäivää uimahalleissa, kuntosaleilla, kurssikeskuksissa jne. Minne vain suomalaiset kokoontuvat joukolla - sinne rakentavat he myöskin saunan.


Sauna elämänkauden ja vuodenkierron taitekohdissa


Saattoi saunan lämpimäksi,
Kivet löylyn lyötäväksi
Puuhu'illa puhtahilla
Ve'en tuomilla haloilla.
Vei on vettä verhossansa
Kantoi vastat varjossansa
Hauteli haluiset vastat,
Satalatvat lauhutteli

Kalevala, 45. runo


Saunalla oli tärkeä rooli ihmiselämän tärkeimmissä tapahtumissa: syntymässä, avioitumisessa ja kuolemassa. Synnyttäjälle sauna tarjosi hygieenisen ja rauhallisen paikan valmistautua synnytykseen. Saunasynnytykset olivat yleisiä Suomessa vielä 1900-luvun alussa. Myös elämän hiipuessa sauna näytteli tärkeää osaa, sillä kuoleman jälkeen vainaja vietiin saunaan pestäväksi, minkä jälkeen ruumis vietiin riiheen odottamaan hautausta. Naimaiässä saunan rooli lemmennostattajana korostui. Ennen hääseremonioita kylvetettiin kotoaan pois lähtevä tyttö morsiussaunassa, sulhasella oli samanlaiset menot omassa kodissaan. Joskus morsian ja sulhanen saunoivat yhdessä. Yleisesti ottaen naiset ja miehet kylpivät erikseen: miehet ensin ja naiset viimeiseksi.


Sauna on liittynyt olennaisesti myös vuoden tärkeimpiin merkkipäiviin: vuodenvaihteeseen, paastonaikaan ja pääsiäiseen, juhannukseen, kekriin ja jouluun. Tyypillistä oli, että myös henkien uskottiin kylpevän tällöin. Sauna lämmitettiinkin ensin vainajille tai haltijoille ja vasta heidän jälkeensä kylpi talonväki. Juhlasaunan lämmittämiseen liittyi monenlaisia uskomuksia, yleensä sauna pyrittiin lämmittämään mahdollisimman varhain. Saunassa ei myöskään saanut puhua, kiroilla tai mekastaa, muuten saattoi tapahtua jotakin harmillista.


Saunaan mentäessä tervehdittiin saunan haltijaa ja lähtiessä kiitettiin löylyistä. Jotkut väittivät kohdanneensa itse saunanhaltijan, joskus ikävissäkin merkeissä. Liian myöhään tai yksin saunova saattoi kohdata haltijan itse pirun hahmossa; kylpijä sai näin rangaistuksen kylpykiellon rikkomisesta. Toisaalta myös kristilliset uskomukset liityivät saunaan; pyhäpäivään valmistauduttiin puhdistautumalla niin fyysisesti kuin sielullisestikin. Saunaloitsut muuttuivat saunasiunaukseksi ja saunomiseen suhtauduttiin yhtä hartaasti kuin kirkossa käymiseen.


Saunas täytyy oll niinkon kirkossakki

Rauma


Kylpeminen ja vastominen


Vastat on tunnettu lähes yhtä kauan kuin saunatkin, materiaali vain on vaihdellut kulttuurista toiseen. Amerikan intiaanikansat tekivät vastansa maissinlehdistä, pajusta, eukalyptuksesta tai muista isolehtisistä pensaista. Keskiajan Euroopassa vasta tehtiin koivun- tai tammenoksista. Vastomisen tarkoitus oli edistää hikoamista ja vastalla voitiin lisäksi hieroa kehoa. Vasta - tai vihta kuten sitä läntisessä Suomessa kutsutaan - tehtiin Suomessa pääasiassa koivusta. Vitsaksen sidontatapa vaihteli alueittain. Itä-Suomessa vastakset pujotetaan yhdestä varvusta kierrettyyn renkaaseen, kun taas Länsi- ja Pohjois-Suomessa (paikoin myös Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa) panta kierretään useamman kerran vihdan ympäri.


Vasta oli niin olennainen osa saunaa, että siihen liittyy monia uskomuksia. Nämä pohjautuvat osittain siihen, että vastaan tarttuu hikeä eli ihmisen elinvoimaa - väkeä. Sairaita parannettaessa vihdottiin hoidettava päästä jalkohin - näin saatiin kipu pois ruumiista. Loitsut olivat apuna. Vastaa, joka oli tehty yhdeksästä eri puulajista, pidettiin erityisen voimallisena. Parantavaa vaikutusta saatettiin voimistaa lääkeyrteillä.


Hyvin yleinen ennustustapa oli vastan heittäminen saunan katolle. Vastasyntyneen kohdalla voitiin näin ennustaa tulevia elämänkohtaloita, juhannuksena katolle heitetty vasta kertoi, mistä ilmansuunnasta sulho saapui.


Arvoitus

Pio verra paljast
Kyynärä karvast
Teke syrämest hyä
Ja ahterist ai paremppa

Vastaus: vihta


Sauna on olennainen osa suomalaisten arkipäivää ja identiteettiä. Suomessa on lähes 1,7 miljoonaa saunaa. Niiden joukossa on pieniä huoneistosaunoja, rantasaunoja, uimahallisaunoja, edustussaunoja ja nykyään jopa pyörien päällä kulkevia saunoja. Suomalainen on kekseliäs myös saunansa suhteen. Ulkomailla moni kaipaa juuri suomalaista saunaa, ja monet ulkomaalaiset ovat ihastuneet saunakulttuurimme - vaikkakin ehkä pienen totuttelun jälkeen. Suomalainen sauna on höyrynnyt jo esihistoriallisena aikana ja sen kiukaat tulevat hehkumaan jatkossakin. Voimme olla ylpeitä siitä, että olemme onnistuneet säilyttämään ja uudistamaan saunakulttuuriamme - perinteitä unohtamatta!


Saun Suame lääke o.
Laitila.




Kirjoittanut: Susanna Åke, kansatieteilijä, 2007 (päivitetty 3.1.2014)



© Sauna-Jaapo Ay


Lähteet:


Forssell, Marketta. Saunan taikaa. Minerva Kustannus Oy. Helsinki 2007.
Keskinen, Eino (toim.). Suomen sauna. Helsinki 1946.
Paulaharju, Samuli. Karjalainen sauna. SKS, Helsinki 1982.
Pentikäinen, Juha (toim.). Löylyn henki. Kolmen mantereen kylvyt. Rakennustieto, Helsinki 1999.
Tommila, Pekka. Saunojen seitsemän sukupolvea. Sauna 2/2008.
Vuorela, Toivo. Suomalainen kansankulttuuri. WSOY, Porvoo 1998.
Vuorenjuuri, Martti. Sauna kautta aikojen. Otava, Helsinki 1967.